Mitä kaikkea älypuhelimella voi tehdä?

Jos seurailee minkälaisia puhelimia ihmisillä nykyään on, niin huomaa helposti, että älypuhelin alkaa olla nykyään jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Toki perinteisiä ”kapulapuhelimiakin” vielä näkee, ja osa ihmisistä myös pitää vanhaa peruspuhelinta aivan riittävänä tai jopa parempana kuin iPhonea, Lumiaa tai muuta suurinäyttöistä älypuhelinta. Ainakin akun latauksen kestossa älypuhelimet vielä häviävät kirkkaasti esim. vanhoille Nokia-malleille.

Vastoin yleistä harhaluuloa, älypuhelin ei ole mikään viime vuosien uusi ilmiö, vaan niitä on ollut markkinoilla jo 1990-luvun lopulta lähtien, kun Nokia Communicator tuli markkinoille. Vuosien 2000–2010 ajan Nokia oli vahva markkinajohtaja niin perus- kuin älypuhelimissakin, ja kaikki älypuhelimelta vaadittavat perustoiminnot kuten kamera, internetin selailu, sähköpostien luku, videoiden katselu, musiikin kuuntelu ja navigaattori yms. olivat jo mukana esim. Nokian S-sarjan puhelimissa. Tällä hetkellä johtavia älypuhelinvalmistajia ovat kuitenkin Apple, jolla on suosittu iPhone ja iPad-tuoteperhe sekä Android-puhelimia valmistava Samsung.

Mikä sitten oikeastaan on nykyinen älypuhelin? Aikaisemmin luetellut ominaisuudet kuten pääsy internettiin, eli käytännössä sähköpostiin ja www:hen, navigaattori & karttapalvelu, mahdollisuus ottaa kuvia ja videoita ja katsella niitä hyvälaatuisesta näytöstä sekä tietysti musiikki ja pelit ovat ainakin älypuhelimen kriteerejä nykyään. Lisäksi kosketusnäyttö on aivan itsestään selvä käyttöliittymä nykyisissä puhelimissa, vaikka kaikki eivät siitä pidäkään. Oikeastaan älypuhelin on pienikokoinen tietokone, jossa on paikka GSM-puhelimen SIM-kortille. Eli älypuhelin on monitoimilaite, jonka tärkeimpiä ominaisuuksia ovat GMS-puhelin, kamera, GPS-navigointi ja langaton netti.

Tässä on jo oikeastaan vastaus kysymykseen mitä älypuhelimella voi tehdä, eli sillä voi tehdä paljon samoja asioita kuin perinteisellä tietokoneellakin. Mutta oikeastaan älypuhelin taipuu vielä enempäänkin, sillä se on ensinnäkin yleensä aina päällä, ja kaikki oheislaitteet ovat aina kytkettynä. Näytön koko aiheuttaa tiettyjä rajoituksia, mutta jos käytettävä palvelu on hyvin suunniteltu, se kyllä toimii myös puhelimen näytöllä. Yksi esimerkki on Betsson kasino, jonka pelejä on helppo pelata älypuhelimella, jos vain on paikassa, jossa internet-yhteys toimii. Käytännössä puhelinten netti toimii lähes kaikkialla, missä puhelinkin toimii.

Älypuhelin vapauttaa omistajansa pois tietokoneen äärestä, ja netin surffailu, Skypellä viestittely, Spotifyn kuuntelu, pelaaminen, Facebookin ja Twitterin käyttö ja oikeastaan lähes kaikkea voi tehdä puhelimella. Tietysti joihinkin tarkoituksiin se ei kunnolla sovellut, kuten vaikka pitkien tekstien kirjoittamiseen. Toisaalta taas sähköpostit ja viestipalvelut toimivat huomattavasti jouhevammin kuin perinteisessä tietokoneessa. Avainasemassa on myös erilaiset ladattavat appsit, eli ohjelmat, joita puhelimeen voi asentaa, ja tällä tavalla laajentaa sen käyttötarkoituksia. Esim. sopivalla android-ohjelmalla puhelimen voi muuttaa vaikka valvontakameraksi tai askelmittariksi.