Puuhaa ulkona

Ulkona on puita, maata ja taivasta, eläimiä, ruohoa, kiviä ja kantoja. Sinne voi joskus lähteä katsomaan. Jopa kaupungissa on puistoja joissa voi käydä ruokkimassa pullasorsia pullalla, pelaamassa petankkia sopivalla hiekkakentän nurkalla tai hiihtämässä rullasuksilla – tätä harvoin nykyään näkee, siinäpä hyvä harrastus, voi huikkailla sauvakävelijöille sutkautuksia rullaillessaan heidän ohitseen.

Useimmat ihmiset valitettavasti pelkäävät naurunalaiseksi tulemista sen sijaan että katsoisivat asian valoisampaa puolta: huvituksen ja mielenpiristyksen tarjoamista kanssaeläjille ilmaiseksi ja ilman eri vaivaa. Naurulla tiedetään olevan paljon ihan fysiologisia terveyttä parantavia vaikutuksia, samoin kuin rullahiihdolla ja tietysti kaikilla muillakin liikuntamuodoilla. Onneksi meillä sentään on larppaajia, jotka ajoittain huvittavat kanssaihmisiä: sana on iskostunut suomeen larppina, vaikka kyseessä on lyhenne, LARP – Live Action Role Playing. Larppaajien tapahtumissa tapaat ihmisiä, voi leikkiä olevasi joku muu kuin yleensä, ja siinä saa liikuntaa ohessa. Ota yhteyttä paikkakuntasi larppaajiin ja liity mukaan! Asiaan pitää tosin hiukan omistautua, esimerkiksi sopivien vaatteiden ja mahdollisten muiden varusteiden hankkimiseksi.

Yleensä ottaen kuntoliikunta on hyvä vaihtoehto, jos haluaa ulkona tekemistä. Lenkkeily, pyöräily tai vain reipas kävely on halvempaa kuin salilla käyminen, ja näkymät ovat vaihtelevampia. Useilla lenkkipoluilla on myös rekkejä ja muita kuntolaitteita joissa voi pyöriä lenkkeilyn ohessa. Uiminen luonnonvesissä on myös ainakin lähes ilmaista, jos uimarantaa ei ole lähellä sinne on maksettava bussilippu. Talviuintiakin voi harrastaa joten sää tai vuodenaika ei oikeastaan ole este – vaikka myönnettäkön että harvaa kutsuu avanto vastustamattomasti.

Muita hiukan harvinaisempia ulkoilmaharrastuksia on esimerkiksi geokätköily jonka harrastamiseen saattaa tarvita jotain ajoneuvoa, ei kuitenkaan ihan välttämättä – esimerkiksi Nuuksion kansallispuistossa on geokätköjä, jonne pääsee julkisilla liikennevälineillä, ja tietysti muiden geokätköjen paikkoja voi etsiä alan harrastajien nettisivuilta.